Tutkimusseminaari: Akateemiset työt, työurat ja työmarkkinat

 

Aika 17.11.2016 klo 12:15-15:00
Paikka Elovena-sali, Turun kauppakorkeakoulu, Rehtorinpellonkatu 3, Turku
Ilmoittautuminen    15.11.2016 mennessä tästä linkistä

 

Korkeasti koulutettujen työllisyys Suomessa on hyvä. Koulutusvalinnoilla on merkitystä korkeakoulutettujen sijoittumisessa työmarkkinoille, mutta korkeakaan koulutus ei välttämättä suojaa pitkittyneeltä tai toistuvalta työttömyydeltä. Tervetuloa kuulemaan uusimpia tutkimustietoja akateemisten töistä ja työmarkkinoista. Seminaarissa tarkastellaan mm. seuraavia kysymyksiä: Miten rakentaa työura ja suunnitella tulevaisuutta? Miten koulutusalan valinta vaikuttaa työllistymiseen? Millaisia työurien rakenteita yliopistoissa on ja miten ne toimivat?

Tutkimusjohtaja Heikki Räisänen Työ- ja elinkeinoministeriöstä lähestyy teemaa yleisestä näkökulmasta Korkeasti koulutettujen työmarkkinapolut- tutkimuksen perusteella. Projektitutkija Taru Siekkinen kertoo polarisoitumisesta akateemisten urilla sekä urien rakenteista suomalaisissa yliopistoissa. Tutkija Juha Sainio esittää tohtoreiden näkemyksiä työllistymisen laadusta sekä tohtorikoulutuksesta tohtoreille tehtyjen uraseurantakyselyiden pohjalta.

 

Seminaariohjelma

12:15-13:00 Korkeasti koulutettujen työmarkkinapolut – työllisyys, työttömyys ja syrjäytymisriski
Tutkimusjohtaja, dosentti Heikki Räisänen, TEM
13:00-13:15 Kahvitauko
13:15-14:00 Akateemisten työurien rakenteet ja urilla etenemisen mahdollisuudet yliopistoissa
Projektitutkija Taru Siekkinen, JY
14:00-14:45 Tavoitteidensa mukaisella työuralla
Tutkija Juha Sainio, TY
14:45-15:00 Keskustelua ja päätös
Puheenjohtajana toimii professori Jarna Heinonen, TY.

 

Seminaari on maksuton ja yleisölle avoin. Ilmoittautumiset viimeistään 15.11.2016 yllä olevan linkin kautta. Seminaarin järjestää Turun yliopisto, Työtieteiden keskus.