Mark Twainin klassisiin kertomuksiin Tom Sawyerin seikkailuista (1876-1896) sisältyy episodi, jossa teinipoikamme työksi on sälytetty suuren lankkuaidan maalaaminen. Tomista tehtävä on mahdottoman pitkästyttävä ja raskas, mieluummin hän kauniina kesäpäivänä menisi vaikka kalaan. Sitten hänen ympärilleen ilmaantuu muutamia naapuruston lapsia sutimista katselemaan. Aitoamerikkalaisena supliikkimiehenä Tom aloittaa tuota pikaa pitchauksen: juuri tämä aidan maalaus on erityisen tärkeä mutta myös hauska operaatio, jonka saamisesta itselleen hän on ylpeä. Ensimmäisiä kokeilupyyntöjä Tom ei ota kuuleviin korviinsa, vasta kaikkien lasten äänekkäästi vaatiessa pääsyä kiehtovaan puuhaan hän vastahakoisesti luopuu maaleista ja pensseleistä ja lähtee omille teilleen.
Miksi korkeasti koulutetut, hyvin toimeentulevat ihmiset suurella innolla jakavat kotiaan tai autoaan, hinkkaavat vessanpönttöjä, kantavat muuttolaatikoita ja nostelevat suuria huonekaluja hankkiaksensa lisätuloja, joita he eivät oikeastaan tarvitsisi? Yhdysvaltalainen sosiologi Juliet B. Schor avaa tuoreessa tutkimuksessaan (2017) uuden alustatyön yllättäviä mekanismeja. Hänen mukaansa Airbnb (huoneiden ja asuntojen lyhytaikaista vuokrausta), TaskRabbit (kodin yksinkertaisia ylläpito- ja kunnostustöitä) tai RelayRides (henkilöltä henkilölle autovuokrausta) kohentaa tyypillisen kouluttamattoman ja pienituloisen palveluntarjoajan taloutta vain niukasti. Tällaiselta toimijalta näet puuttuvat merkittävän alusta-ansiohankinnan resurssit. Hän ei hallinnoi tasokkaita vapaita huoneita kaupungin keskustassa eikä pysty tarjoamaan vuokralle uutta tilavaa autoa. Etulyöntiaseman digialustoilla antavat siten oikeanlaiset omistukset ja myös taidot. Schorin haastattelemat asianajajat, tilintarkastajat, tutkijat olivatkin usein iloisesti yllättyneitä merkittävien lisätulojen helppoudesta.
Hieman oudolta näyttävässä maailmassa esimerkiksi hotellien kerrossiivoojien ja muuttomiesten matalapalkkatyöt hiljalleen katoavat, koska yhä useammat vakavaraiset akateemiset siivoavat ja kunnostavat huoneitaan Airbnb:ta varten sekä siirtelevät pianoja keikkatyönä. Schor hahmottelee näin tuloerojen kasvun mekanismin, vaikkei hänen suppeahko laadullinen tutkimuksensa vielä vahvaa empiiristä tukea annakaan. Mutta pelkkä rahanahneusko saa korkeassa ammattiasemassa toimivat henkilöt tarttumaan innokkaasti likaisiin ja raskaisiin ruumiillisiin töihin? Tosiasiassa heihin vaikuttaa tarttuneen myös digialustojen magiikkaa, jota termiä Schor itse ei tutkimuksessaan käytä. Kysymys on imagon ja brändin luomisesta. Taloustieteellisesti määritellyn tehokkuuden ohella puhumme uusimmasta uudesta (the latest cool thing), teknologisen kehityksen eturintamassa kulkemisesta, yhteisöllisestä jakamisesta, kestävästä kehityksestä. Oikealla tavalla kehystetty aidan maalaus ja kompostin huoltokin voi siten näyttäytyä arkkitehdille tai professorille houkuttelevana tulonlähteenä.
Moniulotteiset kiistat digialustatyön ja -talouden ”oikeista” merkityksistä ja määrittelyistä sekä eduista ja haitoista ulottuvat tietenkin Yhdysvalloista Eurooppaan ja muualle. Amsterdamissa 19.–20.10.2017 järjestetty konferenssi ”Reshaping Work in the Platform Economy” (https://www.reshaping-work.com/) toi ansiokkaasti yhteen keskustelemaan niin tutkijoita, virkamiehiä, ammattiyhdistystoimitsijoita, alustojen omistajia ja johtajia (Uber, Helpling) kuin alustojen keikkatyöläisiäkin. Mitä esimerkiksi tarkoittaa digialustatyön keskeiseksi ominaisuudeksi usein mainittu ”joustavuus”? Jo iäkkäämmät, pitkän työuran tehneet Uber-kuljettajat ylistivät konferenssissa uutta yrittäjämäistä itsenäisyyttään ja vakaata tulovirtaa, kun taas samalla alustalla toimivat nuoret opiskelijat valittivat, että heidän on pakko olla aina saatavilla – etenkin viikonlopun myöhäisinä tunteina, jolloin kyytejä eniten ostetaan. Lauantai-illan erilainen merkityskin kuusi- ja parikymppisten elämässä voi osaltaan muuttaa alustatyön ”joustavuuden” tulkintoja.
Yhdessä mielenkiintoisimmista esityksistä professori Koen Frenken Utrechtin yliopistosta määritteli uudet alustatalousfirmat kolmivaiheisen institutionaalisen yrittäjyyden harjoittajiksi. Ensimmäisessä vaiheessa firmat löytävät tilaa liiketoiminnalleen, koska alan markkinat toimivat huonosti johtuen yleensä heikosta tai monimutkaisesta sääntelystä. Sitten ne puolustavat markkinatilaansa vetoamalla etenkin algoritmien liikesalaisuuteen sekä yleiseen tiedonsuojaan ja yksityisyyteen. Kolmatta vaihetta taas luonnehtii institutionaalisen toimintaympäristön vakauttaminen, jolloin alustatalousyritykset mm. lobbaavat kansallisella tasolla ”turhan sääntelyn” poistamiseksi sekä pyrkivät varmistamaan EU:lta ”järkevät” säännökset olennaiselle informaatioteknologialle. Toisaalta kyseisiä firmoja ei tule ymmärtää monoliittiseksi kokonaisuudeksi, sillä ne vaihtelevat julkilausutuilta toimintalogiikoiltaan (puhdas liiketoiminta vs. yhteisöllinen jakaminen vs. perhe- ja harrastusarvot) ja tavoittelevat siksi erilaisia asioita myös lainsäädännöltä.
Perhe, uskonto ja sosiaalinen yhteisö perinteisinä yhteiskunnallisina instituutioina menettävät edelleen merkitystään, mutta alustatalouden mullistavia vaikutuksia yrityksiin, ammatteihin ja valtioon on helppo aliarvioida. Professori Frenkenin mukaan digitaalinen algoritmi ei ole vain yhtä kuin yritys, vaan algoritmi myös syrjäyttää professioita ammattitaidon valvojina (alusta automaattisesti työntää kehnoiksi arvostellut palveluntarjoajat ulos) ja ottaa valtiolta mm. kuluttajansuojan kaltaisia tehtäviä (alustan kattavat ja läpinäkyvät palautejärjestelmät opastavat palvelun käyttäjiä). Alustatalouden tutkijaa Frenkenin iskevä kiteytys kannustaa pohtimaan oman tutkimusnäkökulman relevanssia ja arvositoumuksia.
Lähde:
Schor, J. B. (2017). Does the sharing economy increase inequality within the eighty percent?: findings from a qualitative study of platform providers. Cambridge Journal of Regions, Economy and Society, 10, 263–279.
Seppo Poutanen on Turun yliopiston SWiPE-osahankken johtaja.
Lue lisää Seppo Poutasen osaamisalueista ja työstä tutkijana.