SWiPE-hanke monipuolisesti mukana Työelämän tutkimuspäivillä

Työelämän tutkimuspäivät 2018 järjestettiin 1.-2.11.2018 Tampereen yliopistossa. Viidettätoista kertaa järjestetyt Työelämän tutkimuspäivät ovat vakiintuneen, monitieteisen ja monialaisen työelämän tutkijajoukon, kehittäjien, konsulttien sekä tutkimustiedon käyttäjien ja soveltajien kohtaamispaikka. Työelämän tutkimuspäivien tämänvuotinen teema oli Kestävä tuottavuus ja inhimillinen työelämä.

SWiPE-osahankkeen johtaja Laura Seppänen Työterveyslaitoksesta toimi yhteistyössä Helsingin yliopiston apulaisprofessori Sami Paavolan kanssa Digimurros ja työn organisoimisen uudet haasteet -työryhmän vetäjänä. Työryhmässä nähtiin laaja-alaisesti mielenkiintoisia esityksiä, joissa käsiteltiin niin opetusteknologiaa ja ammatillista kehittymistä, mutta myös rakennustietomallintamista ja ohjelmistorobotiikkaa. Työryhmä olikin vetänyt puoleensa monia eri alojen digitalisaatiosta ja sen aiheuttamista muutoksista kiinnostuneita työelämäntutkijoita.

Myös SWiPE-konsortion tutkijat olivat esittelemässä tutkimuksiaan eri työryhmissä. Laura Seppänen esitteli omassa työryhmässään suomalaista Upwork-alustatyötä ja alustan roolia työntekijän ja asiakkaan suhteen välittäjänä. Työterveyslaitoksen tutkija Sari Käpykangas esitteli inhimillisen ja tuottavan työyhteisön johtamisen työryhmässä monitilatoimiston johtamisen näkökulmia. Turun yliopistosta tutkimuksiaan olivat esittelemässä projektitutkijat Satu Aaltonen sekä Sanna Rouhiainen. Satu Aaltonen esitteli yhdessä Tanja Lepistön kanssa kuntien palvelutarjontaa ja toimijoiden rooleja muutoksessa. Sanna Rouhiainen käsitteli esityksessään alustatyötä asiantuntijoiden ja työn digitalisoitumisen näkökulmasta. Esitykset loivat vilkasta keskustelua työelämän murroksesta ja sen myötä esiintyvistä työelämän haasteista.

Paikan päällä esiteltiin myös elokuussa 2019 Helsingissä järjestettävää WORK2019-konferenssia, jonka yksi pääjärjestäjistä SWiPE-hanke on.