Leveä Charles-joki erottaa, juuri ennen Atlanttiin virtaamistaan, Bostonin kaupungin Cambridgen kaupungista. Cambridgen puolelle Charlesia kääntyy mm. Massachusetts Avenue, yksi Suur-Bostonin pääväylistä. Siellä se yhdistää MIT:n (Shanghain yliopistolistauksen mukaan 4. paras yliopisto maailmassa vuonna 2018) ja Harvardin (samalla listalla ykkössijoitus). MIT:n vanhan päärakennuksen lähellä voi esimerkiksi ihailla arkkitehti Eero Saarisen 1950-luvulla toteuttamaa kappelia ja auditoriota ennen kuin aloittaa kävelyretken kohti Harvardia. Vilkasta väylää eivät käytä vain professorit, opiskelijat ja muut normikansalaiset vaan myös monilukuiset addiktit, rappioalkoholistit, kodittomat, vakavasti mielenterveysongelmaiset. Pelastusarmeija ja YMCA tarjoavat palveluitaan, bussipysäkin ständi mainostaa Naloxone-pikaruisketta opioidiyliannostuksen saaneita varten: “Is your relative or friend at risk…?” Joskus kliseet USA:n suurista kontrasteista pitävät paikkansa.
Vietin syyslukukauden 2018 vierailevana tutkijana Harvardissa, tarkemmin sanoen WCFIA:ssa (Weatherhead Center for International Affairs). Tätä “taiteiden ja tieteiden” tiedekunnan (Faculty of Arts and Sciences) yhteydessä toimivaa ja Harvardin suurinta kansainvälistä tutkimuskeskusta johtaa tunnettu sosiologian professori Michèle Lamont. WCFIA (https://wcfia.harvard.edu/) keskittyy konferenssien, luentosarjojen ja seminaarien aktiiviseen järjestämiseen sekä antaa tukea ja resursseja lukuisille tutkimusryhmille, tutkijavaihto-ohjelmille, aloitteille. Itse pääsin hakuprosessin kautta SCANCOR-vaihto-ohjelmaan (SCANCOR-Weatherhead Partnership), joka tarjoaa pohjoismaisille, jo väitelleille akateemikoille mahdollisuuden työskennellä Harvardissa. Minun ja professori Anne Kovalaisen lisäksi ohjelmassa toimi syyslukukaudella kaksi tutkijaa Norjasta ja kaksi Ruotsista (hakuprosessi – myös Stanfordin SCANCOR-ohjelmaan – ym. tietoa www.scancor.org).
WCFIA, tai Harvard ylipäätään, ei suhtaudu kansainvälisten tutkijavieraiden tiheään virtaan yliolkaisesti. Uusilla tulokkailla onkin velvollisuus osallistua kahden päivän orientoitumiskurssille, joka esittelee ihmisiä toisilleen ja johdattaa monipuolisesti sekä tutkimuskeskuksen erityisiin että Harvardin yleisempiin toimintoihin. Yksityiskohtaista opastusta saa mm. loistavien kirjastojen tehokkaaseen hyödyntämiseen. Vierailijoiden käytökseltä luonnollisesti edellytetään tiettyjä standardeja koskien esimerkiksi kiusaamista ja ahdistelua tai rodullistettuja ja sukupuolistettuja oletuksia ihmisistä. Mutta Harvard ottaa tulokkaan vastaan aidolla ystävällisyydellä ja huolenpidolla tasavertaiseksi akateemisen yhteisön jäseneksi. Orientoitumiskurssi päättyy rentoon grillijuhlaan (hampurilaiset, hummerit jne. ovat totta kai erinomaisia), josta nauttimisen elokuun loppupuolen auringossa tosin tekee hiukan haastavaksi +36 C.
Paikalliset asukkaat kertovat talven hyytävistä viimoista ja lumimyrskyistä, mutta syksyllä 2018 jatkuu hellesää pitkälle syyskuuhun. WCFIA:n uudenaikaisissa ja hyvin ilmastoiduissa tiloissa järjestetään kiinnostavia seminaareja mm. Japanin poliittisesta korruptiosta; turvapaikka-anomuksia käsittelevien virkailijoiden luovimisesta ohjesäännön ja oman moraalinsa välillä; afrikkalaisten “rantapoikien” suhteista länsimaisiin naisiin. Jatkuva seminaarisarja “Trump’s Impact on the World” on juuri sellainen kuin amerikkalaisen liberalismin yhdessä päälinnakkeessa voi odottaakin. Sitä on vaikea kuvitella esimerkiksi Stanfordin konservatiiviseen Hoover-instituuttiin, jossa kahdeksisen vuotta sitten kuuntelin senioriprofessorin luennoivan yleisestä moraaliturmeluksesta. Itse puhun SCANCOR-tapaamisessa SWiPEn teemoista ja tuloksista asiantuntevia kysymyksiä esittäville kollegoille. Yleisesti kaikissa osallistumissani Harvardin ja MIT:n seminaareissa keskustelu on ydinasiaan keskittyvää, usein hyvin kriittistä mutta silti ystävällistä ja rakentavaa argumentointia.
Vajaat neljä kuukautta Harvardissa kuluvat nopeasti, hallitsevana tyypillisesti tunne, että tuota ja tuota huippututkijaa pitäisi ehtiä vielä kuuntelemaan, se ja se tavata. Muutaman kerran menen sosiologian laitoksen tutkimusseminaariin, jota vetää professori Frank Dobbin, SCANCOR-ohjelman johtaja. Siellä esimerkiksi paljastuu kansainvälisten akateemisten työmarkkinoiden ankaruus, joka koskee myös Harvardista valmistuneita. Seminaari nimittäin toimii usein harjoitusalustana tuoreille sosiaalitieteiden tohtoreille, kun he yhä uudestaan ja uudestaan hiovat luentoja omista erikoisaloistaan. Mieleenpainuva luento on nuorelle tutkijalle tärkeä käyntikortti, kun hän hakee töitä vaikkapa Michiganin tai Tel Avivin yliopistosta.
Harvardin ja MIT:n lähiympäristössä toimivat Boston, Northeastern ja Tufts – kaikki korkeatasoisia ja laadukasta tutkimusta tekeviä yliopistoja. Niissä en ehdi käydä, mutta toisaalta Harvardissa voi koko ajan valita suuresta joukosta vierailuluennoitsijoita, jotka saapuvat muualta USA:sta ja kaikkialta maailmasta. Koska SWiPE ja muut jokapäiväiset työtehtävät vaativat edelleen osansa, ei aikaa juuri jää Harvard-yhteisön toiselle keskeiselle ulottuvuudelle: lukuisille konserteille, taidenäyttelyille, elokuvanäytöksille. Mitään vahinkoa tai haittaa tutkijalle on Harvard-periodista tosiaankin vaikea kuvitella, eikä yksi lukukausi käytännössä riitäkään kaiken tarjolla olevan hyödyn ja ilon omaksumiseen. Mahdollisuuksiesi mukaan hae siis Harvardin SCANCOR-ohjelmaan mutta päätä oleskeluajaksi heti kokonainen lukuvuosi!
Seppo Poutanen on SWiPEn Turun yliopiston osahankkeen johtaja.