Digiajan heteromaatio: kaikki arvo syntyy ihmistyöstä

Laura Seppänen
© Maria Grönroos, Studio Liikkuva

Työn digitalisaatiosta puhutaan paljon teknologia edellä. Yhdysvaltalaiset Hamid Ekbia ja Bonnie Nardi (2017) tuovat kirjassaan Heteromation and other stories of computing and capitalism virkistävän näkökulman keskusteluun: Teknologiasta huolimatta kaikki arvo perustuu ihmistyöhön, tai ainakin ihmistoimintaan. Ihmisten tekemä osa vain jää usein näkymättömäksi.

Kirjoittajien tausta on informatiikassa ja varsinkin ihminen-kone-vuorovaikutuksessa, mutta tässä kirjassa he katsovat digitoimintaa poliittisen ekonomian ja arvonluomisen näkökulmista.

Heteromaatio tarkoittaa uutta digiteknologiaan perustuvaa arvonluonnin logiikkaa. Kirjoittajat jakavat tietokoneistumisen taloushistorian kolmeen aikakauteen: toisen maailmansodan jälkeen voimistunut automaatio pyrki korvaaman ihmisen koneilla. Tämän rinnalle 1970-luvulta lähtien kehittyi ajatus ihmisälyn lisäämisestä, ”ihmisen ja tietokoneen symbioosista”. Teknologisen lisäämisen painopiste siirtyi organisaatioista yksilöihin ja ihmisten jokapäiväiseen työhön ja elämään, ja myöhemmin internetin kautta suuriin ihmisjoukkoihin. Heteromaatio on käsite sille, että ihmiset ovat mukana arvoa luovissa toiminnoissa, mutta he itse hyötyvät rahallisen arvon luonnista vähän tai ei lainkaan. Heteromaatioon liittyy aina arvon luominen jollekin ulkopuoliselle, joka useimmiten on näkymättömissä. Se ei ole sama kuin joukkoistaminen. Joukkoistamista voidaan tehdä jonkin yhteisön sisäiseksi hyödyksi, eikä se muutu rahalliseksi arvoksi.

Digiteknologia tuo ihmisille hyötyä, oppia ja huvia monissa toiminnoissa kuten viestinnässä, ajattelussa eli kognitiossa, luovilla aloilla, hoivassa tai organisoinnissa.

Viestinnässä yksityisesti omistetut verkkosovellukset tuovat helpotusta yksilöille, ja samalla yritykset tuottavat arvoa keräämällään sosiaalisella datalla. Yksilöiden viestinnän arvoa tuottavaa työ jää näkymättömäksi. Kognitiotyön esimerkkeinä ovat itsepalveluteknologiat kuten pankkiautomaatit. Helposti ajatellaan, että työn tekee automaattinen teknologia, mutta unohdetaan että työn tekeekin ilmaiseksi kuluttaja eli loppukäyttäjä, ja yritys säästää työvoimakuluja.

Rutiinimaista älytyötä ulkoistetaan virtuaalisille globaaleille digialustoille. Koska asiakas ja tekijä eivät kohtaa, tekijä voi näyttäytyä toimeksiantajalle vain konemaisena algoritmin jatkeena. Ihmistyö marginalisoituu.

Luovassa työssä heteromaatio toimii esimerkiksi siten, että pelaajat muokkaavat pelejä videopeliyritysten hyödyksi. Yritykset voivat tarjota muokkaajille tapaamisia ja harrastusyhteisön, mutta rahallinen arvo jää yritykseen.  Hoivarobotti PAROn vanhuksille tuottama hyöty on täysin riippuvainen (ihmis)hoitajien ja omaisten toiminnasta ja ohjauksesta – tämä työ vain jää robottiteknologian varjoon. Yhteistyöpankkijärjestelmä Brasiliassa toimii köyhiä auttavien kauppiaiden varassa. Organisointityössä heteromaatio ilmenee muun muassa asiakkaiden ilmaiseksi tekeminä arviointeina ja tutkimuksen joukkoistamisena.

Lohdullista on, että työ ei häviä. Mutta työ muuttaa radikaalisti muotoaan. Heteromaatio voi keikkatyön muodossa vapauttaa työn tekijöitä säännölllisestä työajasta, yksitoikkoisista tehtävistä ja suorasta valvonnasta. Mutta kirjoittajien mukaan se ei horjuta sitä, että harvat tahot louhivat arvon suuren joukon tekemästä työstä.

Digityö on ihmisille hyödyllistä, helpottavaa ja hauskaa, ja he tekevät sitä usein vapaaehtoisesti. Kirjoittajien huoli on kuitenkin heteromaation haittapuolissa kuten eriarvoisuuden kasvussa. Niin, onko kirjan sanoma sittenkään virkistävä? Lopussa kirja hahmottelee enemmän tai vähemmän radikaaleja keinoja, mitä voimme tehdä asialle. Digitaalisuus on vahvasti mukana näissä keinoissa. Teknologia sinänsä ei sanele hyötyjä ja haittoja, vaan sen suunnittelun ja käytön sosioekonomiset ehdot. Olisiko Suomessa mahdollisuus reiluun digi- ja alustatalouteen?


Laura Seppänen on SWiPEn Työterveyslaitoksen osahankkeen johtaja